Peruskurssi syksy 2017 osa 3

jahans, päivitysväli jäänyt vähän pitkäksi, joten kerrataan, mitä me olemme harjoitelleet tähän mennessä. Huom, nämä samat asiat tulevat vastaan 6. kyun vyökokeessa 1.11.2017 joten laittakaa muistiin!

Rei: kunnioitus ja salietiketti. Muistetaan kumartaa saliin tultaessa syvään, ja kun aloitetaan parin kanssa, pidetään katsekontakti (kumarrus ei ole aivan yhtä syvä). Salietikettiin myös kuuluu, ettei treeneissä härvätä ylimääräisiä, puhuta vetäjän päälle tai huomautella toisten tekemisistä. Salissa ei myöskään nojailla seiniin tai shinaihin.

Kamae eli valmiusasentoon mennään nostetaan shinai lepoasennosta (sageto) valmiuteen (taito), kahvan pää keskilinjalla, peukalo tsubassa kiinni, miekka lantiolla. Parin kanssa edetään kolme askelta ja laskeudutaan kolmannella askeleella sonkyohon, samalla vetäen miekka esiin. Sonkyossa on tärkeää pitää selkä suorana ja miekan asento vakaana – sonkyo ei ole lepoasento vaan reisissä pitää olla jännite laskeuduttaessa. Ylös noustessa ollaan pitkällä etäisyydellä to-ma, jalat valmiiksi kamaessa (jalat lantion leveydellä, oikea edessä, vasen jalka miltei suorana, kantapää ilmassa).

Sananen käsien otteesta miekasta: vasen käsi aivan kahvan pohjalla, oikean käden etusormi voi kevyesti koskettaa tsubaa. Pikkurilli ja nimetön pitävät miekasta kiinni, keskisormi, etusormi ja peukalo ovat kiertyneet kahvan ympärille. Kun ote on riittävän päältä, omia kynsiä ei näy. Huom! ote ei muutu heiluttaessa miekkaa.

Päivitetään huomenna lisää, treenit klo 19 alkaen, tervetuloa!

About Markus Ojala

3. dan kendo.