Avainsana: sensei

  • Seuran ohjaajat

    Seuran ohjaajat

    Kendo

    Treenejä vetää seurassa kendon puolella pääsääntöisesti Tuomas Koskinen 4. dan ja Markus Ojala 4. dan. Jos ja kun kumpikaan ei ole paikalla, niin vetovastuuta paikkaa Joni Vuorenmaa 4. dan tai Jouni Haapamäki 4. dan. Toki, ajan kanssa treenien vetovastuuta kierrätetään, mutta tuo on ajankohtaista tyypillisesti 1. danin kieppeillä. Kendossa on tasojärjestelmä samaan tapaan kuin monessa muussakin japanilaisessa kamppailulajissa, alempia kyu-asteita on 6.-1. kyu, ylempiä vyöarvoja on sitten 1.-8. dan. Kyu-arvot ovat kansallisia, dan-arvot ovat kansainvälisiä. Euroopan kendoliitto ylläpitää jäsenliittojensa harrastajien yhtenäistä dan-tietokantaa, josta voi käydä tarkistamassa, koska ohjaajan tasokoe on hyväksytysti suoritettu. Allekirjoittaneen tiedot käymällä https://www.ekf-eu.com/index.php?page=person-grades ja lisäämällä Family Name kohtaan Ojala. Tuolta saa tiedon, että vyöarvo on suoritettu 20.6.2021, ja näin ollen mahdollisuus kokeilla 5. danin koetta täyttyy sitten kesäkuussa 2025. Tasokokeiden välinen aika määrittyy yhteisten sääntöjen mukaan.

    Iaido

    Meidän seurassa harjoitellaan Muso Shinden Ryu iaidoa ja ohjauksesta vastaa pääsääntöisesti Sampsa Pesonen, 6. dan iaido, kendo 1. dan. Seurassa harjoiteltava iaidosta ja taustoista voi lukea lisää Suomen Muso Shinden Ryu ry:n kotisivuilta osoitteesta https://musoshindenryu.fi

    Mukaan!

    Kendoon otetaan uusia koko elokuun, iaidoon jatkuvasti. Ilmoittaudu mukaan joko SuomiSportissa tai laittamalla meiliä info(ät)kendoseinajoki.fi, tervetuloa!

  • Liiton kevätleiri 17.-19.5.2019 Ylistaron Kirmaus-hallissa

    Liiton kevätleiri järjestetään 17.-19.5.2019 Ylistaron Kirmaus-hallissa, n. 25 km Seinäjoelta. Pääopettajana tänä vuonna Kari Ruuhilahti, Renshi 6. dan. Lisää tietoa ja vahvistuksia kevään mittaan. Varaa päivät kalenteriisi ja jaa tätä tapahtumaa!

    Senseit:
    Kari Ruuhilahti, renshi 6. dan
    Kari Jääskeläinen, renshi 6. dan
    Mika Kankainen, renshi 6. dan
    Markus Lyyrtö, renshi 6. dan

    lisää tulossa / more tba

    The FKA Kendo Spring Seminar will be held at Kirmaus sporthall, in western Finland. Main teacher will be Kari Ruuhilahti, Renshi 6th Dan. More info later. Save the date and share the event!

    Aikataulu (tarkentuu lähempänä) / preliminary time table

    perjantai / Friday
    18:00 – ovet aukeaa, rekisteröinti / venue opens, registration
    19:00 – 21:00 harjoitukset + keiko / practice, jigeiko

    lauantai / Saturday:
    08:30 – 9:30 aamiainen / breakfast
    10:00 – 12:00 leirin avaus, harjoitukset / practice
    lounas / lunch
    14:00 – 16:30 harjoitukset / practice
    16:30 – 17:30 jigeiko
    18:00 => barbeque
    19:00 => sauna, vuoroissa / by groups, ladies first

    Sunnuntai / Sunday
    08:00 – 09:00 aamiainen / breakfast
    09:00 – 10:30 harjoitukset / practice
    11:00 – 11:45 jigeiko, leirin loppu / end
    12:15 => graduoinnit 6.-1. kyu, 1.-3. dan gradings

    Hinnat / Pricing:

    50 € sis. majoituksen salissa, sekä aamupalan (leipää ja puuroa) la ja su aamuina. Muu ruokailu omatoimisesti, lauantai-illalla grillataan. Graduoinnit: 20 €/suoritettu kyu-arvo, dan-arvot 1.-3. dan EKF.n hinnaston mukaan, (1. dan 15€ + 20€, 2. dan 20€ + 30€ ja 3. dan 30€ + 50€). Prices include accommodation in the hall floor during the weekend and breakfast on sat + sun, and barbeque on Saturday evening.

    Tapahtumapaikka / Venue

    Ylistaron Kirmaus-halli, Kirkkokuja 20 Ylistaro, n. 25 km Seinäjoelta. Karttalinkki. Ylistaron keskustasta löytyy kauppa ja pari ravintolaa.  This link points to Kirmaus  sport hall, approx. 25 km from Seinäjoki, situated in Western Finland. Services in the town centre are a grocery store and two restaurants.

    Kenelle leiri on / kuka voi osallistua – Who can participate

    Leiri on tarkoitettu kaikille FKA:n jäsenille, joilla on voimassa oleva lisenssi. Siis peruskurssilaiset, vasta-alkajat, juniorit ja maajoukkuerinkiläiset yms. ovat tervetulleita! The camp is the annual spring seminar and open to all kendoka – if you are Finnish, you need a FKA licence.

    Rekisteröinti ja maksaminen / Registering and payment

    Suomalaiset ilmoittautuvat SuomiSportin kautta ja maksavat myös. Graduoinnit maksetaan käteisellä paikan päällä. Ulkomaiset osallistujat käyttävät Google Formsia. If you are not a member of Finnish Kendo Association, please register using Google Forms!  You can pay the seminar fee of 50 € SEPA transfer (bank account on bottom of registering form) or by paying with _exact_ change at the event in cash.

    Yhteydet ja kysymykset / contacts and questions to:

    Markus Ojala, rahastonhoitaja / treasurer, +358 40 482 7939 or info@kendoseinajoki.fi

    Joni Vuorenmaa, pj / chairman, info@kendoseinajoki.fi, tel: +358 40 516 2168

    Tervetuloa / Welcome!

  • Opetus, ohjaaminen ja treenien vetäminen

    Olipas huikea päivä eilen Soveltavan Liikunnan Päivässä! Kiitokset järjestäjille eli Seinäjoen kaupungin Liikuntapalveluilla ja Suomen Vammaisurheilu ry:lle sekä Valteille, jotka lapsia ohjasivat eilen. Linkistä löytyy meidän esitykset näillä kinkereillä. Nykyiset vakiovuorot Lyseolla ovat vähän hankalat liikuntarajoitteisille/pyörätuolilla kulkeville hissin puutteen vuoksi, mutta Lukiolla pääsee vähän helpommin liikkeelle.Jos tulijoita on, niin soveltavalle kendolle voidaan katsoa, josko onnistuttaisiin keksimään näppärämpi ratkaisu. Sitten epistolaan:

    Aiemmassa kirjoituksessa kävin läpi kendon neljää tukijalkaa, mutta koska viikonloppuna seuramme ohjaajat käyvät hakemassa oppia isoolla kirkolla, niin kerron hiukan opettamisen, ohjaamisen ja treenien vetämisen  tavoista meidän seurassa.

    Perinteisesti kendo-opetuksesta vastaa seurassa sensei(t) [sensei: 6. dan ja ylöspäin] ja seuran kokeneemmat harrastajat monesti ohjaavat / vetävät harjoituksia. Seinäjoen kendoseuran aloittaessa 2012 talvella meillä ei ollut senseitä, vain muutama innokas harrastaja. Tämän vuoksi meidän seurassa tulee harjoitusten ohjaaminen ajankohtaiseksi melko nopeasti, varsinkin alussa oli tärkeää, että vetovuoroa treeneissä pystyttiin vaihtelemaan. Vaikka ohjatessa tulee monesti opittua itsekin, on tärkeää, että toistojakin pystyy tekemään keskittyen vain omaan tekemiseen. Tietty palaute treenikavereilta on olennaista – käsitys omasta tekemisestä saattaa monesti vääristyä.

    Meidän seurassa harjoituksia ohjaa pääsääntöisesti nelikko Joni Vuorenmaa 3. dan, Markus Ojala 3. dan, Tuomas Koskinen 2. dan ja Jouni Haapamäki 2. dan. Edellä mainitusta huomaa, että meidän porukalla ei omasta takaa senseitä ole mutta olemme iloksemme saaneet apuja! Seuramme järjestää joka vuosi kaksi omaa leiriä, johon kutsumme vierailijoita ohjaamaan ja opettamaan meitä. Tänä vuonna joululeirin tulee ohjaamaan Mikko Salonen kyoshi 7. dan ja Susanna Porevuo renshi 6. dan, jotka ovatkin käyneet jo useana vuonna vieraisilla Seinäjoella. Mikon ja Susannan lisäksi meillä ovat vierailleet mm. Uematsu Daihachiro kyoshi 7. dan, Markus Frey kyoshi 7. dan, Kari Ruuhilahti renshi 6. dan, Kari Jääskelainen renshi 6. dan, Mika Kankainen 6. dan, Markus Lyyrtö 6. dan, Sakari Jokinen 6. dan ja tietysti japanilaiset vieraamme, Saito Koji kyoshi 8. dan, Shigetomi renshi 7. dan ja Kubo Takanori kyoshi 7. dan. Lisäksi olemme isännöineet sekä maakuntarinkiä että Suomen kendomaajoukkuetta! Samaten ystävämme muissa kendoseuroissa ovat olleet meidän porukalle tärkeitä vieraita: Kokkola, Vaasa, Lahti, Oulu, Pori, Kotka ja Tampere nyt muutamia mainitakseni.

    Vierailut ovat olleet koko meidän seuralle tärkeitä: olemme saaneet sisältöä omaan harjoitteluun ja kunnon kirittämistä keikoon. Näin olemme saaneet nostettua tekemisen hyvälle tasolle vaikka seuramme toki nuori on. Tästä hyvänä näyttönä ovat onnistuneet dan-graduoinnit ja menestys SM-kisoissa 2017; pronssia joukkuekisasta! Varsinkin meille ohjaajille on ollut hyötyä nähdä vierestä, kuinka eri tavoin ja harjoittein samoja asioita voidaan viedä eteenpäin.

    Treenien ohjaamisessa meidän seurassa on kolme olennaista periaatetta tärkeysjärjestyksessä: 1) turvallisuus 2) hauskuus ja 3) kendon oppiminen. Kendo on turvallinen laji, koska me kaikki teemme omalla toiminnallamme siitä turvallista. Tämä tarkoittaa harjoitteiden purkua osiin alkuun ja tahdin pitämistä maltillisena, jotta harjoittelusta tulee sujuvaa – kun sujuu, vauhti nousee. Monet kendoharjoitteet ovat kohtuullisen raskaita (uchikomi, kirikaeshi, kakarikeiko) ja/tai toisteisia (suburit, ashisabaki). Jotta pidetään harjoittelu hauskana, tehdään erilaisia muunnelmia, esimerkiksi erilaisia kirikaesheja, erilailla rytmitettyjä uchikomeja jne. Kun kaksi ensimmäistä on kunnossa, tulee kohta 3 kuin itsestään: turvallisuus mahdollistaa harjoittelun, hauskuus takaa, että tulee riittävästi toistoja jotta kendoa opitaan.

    Tervetuloa harjoituksiin! Näin perjantaisin klo 19-21 Seinäjoen Lukiolla, tiistaisin 17-19 ja keskiviikkoisin 19-21 Seinäjoen Lyseon yläasteella, yläsalissa. Keskiviikon vuorossa ensimmäinen tunti tehdään liikesarjaa eli kendo kataa. Onegaishimasu!

Scroll Up