Avainsana: juniorit

  • Treenikausi alkaa!

    Treenikausi alkaa!

    Treenit alkavat Joupin koululla klo 18.30, tulethan ajoissa! Ensimmäinen tunti harjoitellaan kaikki yhdessä, eli juniorit, aloittavat harrastajat ja kokeneemmat. 19:30 eteenpäin harjoittelevat aikuiset. Jos et pääse nyt ensimmäiselle kerralle, niin ei hätää, mukaan vauhtiin pääsee myöhemminkin ja periaatteessa ihan kerta viikkoon treenaamisella pääsee aluksi eteenpäin.

    Kun saavut Joupin koululle, kannattaa kulkea Timperinkadun puolelta. Liikuntasaliin kuljetaan sisäpihan sisäänkäynnin kautta. Ota mukaasi vesipullo, muuten varustuksena t-paita ja verkkarit tai vastaavat jumppavaatteet. Kendoa tehdään paljain jaloin, huolehdithan, että tulet puhtain jaloin ja jos sinulla on kynsisieni / jalkasilsaa, niin hoidathan sen kuntoon ensin ja käytä suojatossuja.

    Treenien rakenne noudattaa kaavaa:

    • alkuverryttely, n 5-10 minuuttia
    • järjestäytyminen
    • jalkatyö
    • suburit
    • pariharjoitteet
    • lopetus

    Tavoitteena on, että harrastajilla on mahdollisuus suorittaa 6. kyun gradu marras-joulukuussa sekä päästä kokeilemaan ainakin kerran seuran lainabogujen kanssa sparraamista. Jos ja kun kendokärpänen puraisee, tulee myös omien varusteiden hankkiminen ajankohtaiseksi. Alkuun kuitenkin pärjää pelkän shinain hankkimisella. Kysy treeneissä lisää vetäjiltä!

    Seuran treenejä ohjaa pääsääntöisesti Markus Ojala ja Tuomas Koskinen, molemmat 4. dan. Lisäksi muitakin seuran kokeneempia jäseniä voi ohjata välillä harjoituksia. Seuralla on oma Whatsapp-ryhmä, jossa tiedotetaan tämän kotisivun lisäksi tapahtumista ja mahdollistaa keskustelun ja tiedon vaihdon. Kysy tästäkin liittymislinkki ohjaajilta.

    Tervetuloa!

    Fediversumi -reaktiot
  • Ensimmäiset treenit – mitä odottaa?

    Ensimmäiset treenit – mitä odottaa?

    Tänään 13.8. on syksyn ensimmäinen vakiovuoro, joka alkaa tunnin pituisella peruskurssin ja junioreiden yhteisellä harjoituksella. Jos haluat tulla kokeilemaan, ilmoittaudu mukaan SuomiSport-palvelussa. Kokeilu on maksutonta, ja uusia harrastajia otetaan mukaan elokuun ajan kendoon.

    Kun tulet treeneihin, niin varustukseksi sopii t-paita ja verkkarit. Kendoa tehdään paljain jaloin. Ota mukaan myös vesipullo, tavoitteena on saada hiki pintaan!

    Harjoitusten runko kulkee kerrasta toiseen samalla kaavalla. Alkuun tehdään lyhyt verryttely ennen varsinaisia lajiharjoituksia. Lämmittelyssä pyritään herättelemään keho (ja mieli) valmiiksi harjoituksia varten. Alkulämmittelyn jälkeen siirrytään varsinaiseen pihviin eli kendon harjoitteluun.

    Kendoa pitää tehdä hyvässä ryhdissä, asennosta, joka mahdollistaa joustavasti hyökkäämisen ja puolustamisen. Tämän rakentaminen alkaa katseesta; ei voi katsella lattiaa jos haluaa miekkailla vaan pari tulee kohdata reippaasti ja pitää tarkkaavaisuus yllä, jotta mahdolliset hyökkäyspaikat ja tilanteet näkyy. Jotta tilanteen voi hyödyntää, pitää jalkojen toimia. Tämän vuoksi harjoitellaan paljon liikkumista, erilaisin jalkatyöharjoitusten muodossa. Kolmas tärkeä asenne kendossa on asenne. Kun tehdään, tehdään kunnolla. Vasta neljäntenä tulevat varsinaiset tekniikat, eli esimerkiksi miten miekasta pidetään kiinni ja kuinka sitä tulee käsitellä. Japaniksi tämä tärkeysjärjestys yleensä kirjoitetaan Ichi Gan Ni Soku San Tan Shi Riki. Osa harjoituksista tehdään porukalla esim. rivi kerrallaan jalkatyöharjoituksia salia päästä päähän. Kendoa ei voi tehdä yksin, joten myös parin kanssa tehdään paljon harjoitteita.

    Peruskurssin ja junioreiden harjoitukset tiistaisin 18-19 ja torstaisin 19-20 Joupin koululla. Kendo sopii monenlaisille ihmisille, junioreiden suhteen nuorimmat ovat olleet 1-luokkalaisia. Riippuen treeneihin tulevien kokoonpanosta, voidaan harjoitukset tehdä yhdessä juniorit ja aikuiset yhdessä, mutta välillä voidaan myös jakaa porukka ainakin osaan harjoitteista kahteen. Luonteensa puolesta kendo sopii hyvin myös perheen yhteiseksi harrastukseksi. Tervetuloa!

  • MJ-ringin aikataulut

    MJ-ringin aikataulut

    Maajoukkue tulee Seinäjoelle treenaamaan, ja mekin päästään heilumaan mukana. Aikataulut:

    • Launtai
      • 10:00-12:00
      • 13:00-16:30
      • Sunnuntai
      • 09:30-11:30
      • 12:30-14:00

    Lauantain ja sunnuntain osalta viimeinen puoli tuntia on varattu kaikille vapaaseen keikoon. Lisäksi maajoukkuejuniorit ohjaa lauantaina meidän junnuille oman setin klo 15:00-16:00, jonka jälkeen hyppäävät mukaan yhteiseen rypistykseen.

    Salimajoitukseen tuleville tiedoksi, että perjantaina saliin pääsee klo 20:00 jälkeen. Tervetuloa kaikille!