Blog

  • 16.8.2022

    Syyskauden ensimmäisissä paikalla 8 henkeä, joista yksi uusi. Tutustuttiin kendoon järjestyksessä katse – jalat – ääni – miekan heilutus. Ensin lyhyt lämpö, sitten jalkatyön tapailua. Ayumiashi => kamae => okuriashi => suriashi ja lopuksi fumikomin tapailua. Pitkä askel kyykkyyn oikealla ja siitä ponnistaen suriashilla eteenpäin. Sahattiin salia eestaas, välillä myös vasen jalka edellä herätellen vähän hermosoluja.

    Kendoa tehdään oikea jalka edessä ja vasen käsi kahvan pohjassa. Miksi? Se nyt vain on niin. Japanissa miekkaa on pidetty vasemmalla ja perinne jatkuu kendossa. Jalat ovat tyypillisesti oikea edellä chudan kamaessa, mutta (hidari) jodan kamaessa vasen jalka edellä.

    Subureissa edettiin vaiheistetusta men-lyönnistä aina yhtenäisempään ja lopuksi parin kanssa eri variaatiota menistä.

    Aivan loppuun bogullisten kanssa yksi kierros mawarikeikoa. Taasen huomasin, että tekemisestä tulisi paljon järkevämpää, jos muistaisi virittää piilolinssit. Syvyysnäöstä on etua erityisesti kote-tekniikoissa. 2025 kesäkuussa on ensimmäinen mahdollisuus haastaa 5. danin graduointi – pitkä aika mutta tuntuu taas vaihteeksi, että onpa tässä tekemistä.

  • Mitä tarvitaan kendon aloittamiseen?

    Tulee treeneihin!

    No koska ne on? Kendo on tiistaisin ja torstaisin 18:30-20:00, sunnuntaisin 17:00-18:30. Ilmoittaudu treeneihin SuomiSportin kautta, jotta tiedämme varata lainavälineitä. Liikkumiseen sopivat vaatteet tarvitaan, t-paita ja verkkarit esim. ovat hyvä kombo. Kendoa tehdään paljain jaloin, joten et tarvitse sisäpelikenkiä, mutta on fiksua pitää varpaankynnet lyhyinä. Iaidon suhteen kaikki edellä mainittu pätee, mutta harjoituksen keskiviikkoisin 18:30-20:00 ja sunnuntaisin 15:30-17:00!

    Sähköpostiin oli tipahtanut kysymys, että sopiiko juniorit mukaan? Kyllä sopii! Meidän seurassa juniorit, aikuiset ja seniorit harjoittelevat yhdessä. Kendo sopii monille, koska shinai, bambumiekka, tasaa vaikkapa kokoerosta johtuvaa etua. Iaido ei aivan pienimmille sovi, koska vaatii erilaista keskittymistä kuin kendo. Kendossa tehdään kontaktilla kaverin kanssa, iaidoa tehdään ilman kontaktia soolona.

    Tervetuloa kokeilemaan! Treenikerrat löytää FaceBookista Suomisportin ja seuran google-kalenterin lisäksi.

  • Treenit syksyllä 2022

    Kaudella 2022-2023 treenataan peräti viidellä vuorolla: kolme kendoa varten ja kaksi iaidoon.

    Tiistai18:30-20:00Kendo
    Keskiviikko18:30-20:00Iaido
    Torstai18:30-20:00Kendo
    Sunnuntai15:30-17:00Iaido
    Sunnuntai17:00-18:30Kendo
    Lukujärjestys kaudelle 2022-2023, 15.8.2022-3.6.2023

    Kaikki treenit saa seuran jäsenmaksulla, joka on syksyn 2022 osalta 55 €. Tämä koskee siis heitä, jotka eivät ole ostaneet koko vuoden jäsenmaksua. Seuran jäsenmaksun lisäksi harrastajalla tarvii olla FKA:n jäsen ja lisenssimaksun, jatkaville jäsenille 55 €/v ja uusille 30 €/v. Vaikka harjoituksia on paljon, niin ei ole pakollista osallistua kaikkiin vaan voi valita vapaasti, miten omaan kalenteriin ja treeni-intoon sopii. Esimerkiksi osallistuminen vaikkapa tiistaisin kendoon ja sunnuntaisin iaidoon lisäksi on erittäin jees ja toisaalta on ok osallistua vaikka vain iaidotreeneihin keskiviikkoisin.

    Linkki Suomisporttiin, jolla voit ilmoittautua jäseneksi syksylle 2022. Jos haluat maksaa Smartumilla / EdenRedillä / EPassilla, ole hyvä ja ota yhteyttä meilitse info@kendoseinajoki.fi koska SuomiSport ei vielä suoraan hyväksy liikuntaseteleitä maksutavaksi.

    Syksyn treenit lisäillään sekä Google-kalenteriin että SuomiSporttiin. Harjoituksia ei ole pyhäpäivinä tai koulujen loma-aikoina, joten syksyllä 17.10. alkavalla viikolla (vk 42) ei ole harjoituksia, esimerkiksi. Muut muutokset ilmoitellaan kotisivuilla ja seuran WhatsApp -ryhmässä. Käytä SuomiSport-äppiä ilmoittautuaksesi harjoituksiin(linkki)! Lajeja voi tulla kokeilemaan veloituksetta pari kertaa, seuralta saa lainabokuton tai -shinain ensimmäisiin harjoituskertoihin. Ilmoittautuminen on suotavaa, jotta ohjaajat osaavat ottaa tarvittavan määrän lainavarusteita mukaan.

    Tervetuloa!

Scroll Up