Kategoria: Uncategorized

  • 30000 suburia!

    Ystävämme Turun kendoseura Rendaino ry:ssä isännöivät kendon Suomen mestaruuskisat 25.-26.11. ja ovat haastaneet meidät mukaan suburihaasteeseen. Tämän innoittamana tämän päivän treeneissä tehdään 1000 suburia yhteen putkeen ja tietty kuvataan ainakin pätkä heille terveisiksi! Käykääs tykkäämässä ja laittakaa päivämäärät muistiin!

  • Muistiinpanoja Lahden kyuleiriltä 2018

    Muistiinpanoja Lahden kyuleiriltä 2018

    Lahden Kendoseura Shi Ken Kai ry järjesti FKA:n kyuleirin tänä vuonna Kasakkamäen koululla 12.-14.10.2018. Leiri oli osa tänä syksynä uudelleen käyntiin pyörähtänyttä FKA:n ohjaajakoulutusta. Mikko Salonen kyoshi 7. dan  ja Kari Jääskeläinen renshi 6. dan opastivat ja valvoivat ohjaajia: Jarno Redsven / Kotka ja Juha Autio / Lahti hoitivat juniorit ja Mikko Korpela / Jyväskylä ja Markus Ojala aikuiset.

    Leirillä oli n. 40 henkeä, isompia ja pienempiä. Leirin tavoitteena oli saada harrastajille tekemisestä jatkuvaa ja kevyesti rullaavaa, jonka vuoksi aloitettiin jalkatyöharjoittelulla sekä siirryttiin sitten kirikaeshin kautta kihoniin ja aina uchikomiin. Päälle sitten reippaasti jigeikoa!

    Harjoitukset ohjattiin pääosin kahdessa porukassa, juniorit omana porukkanaan ja me isommat lapset sitten keskenämme. Ohjasimme harjoituksia vuorotellen Mikon kanssa. Meidän tavoite oli saada viikonloppuna harjoittelijoiden kanssa uchikomi hyvälle mallille: lyönneistä hyvä swingi, liikkeeseen jatkuvuutta ja semen ja zanshinin jatkuvuus. Samalla yritimme kertoa, että motodachi mahdollistaa harjoituksen tason – kendoa voi tehdä vain parin kanssa! Oli helppo ohjata harjoituksia innostuneelle porukalle ja silminnähden kehitystä tapahtui, joten kiitokset vaan!

    Marraskuu on muuten kendokuu: Helsingin syysleiri 2.-4.11., Suomen mestaruudet mitellään Turussa 24.-25.11. ja tietty meidän omat kinkerit 30.11.-2.12. Ylistaron Kirmaus-hallissa . Nähdään!

  • Syyskokous 2018

    Morjens!

    Syksy on tullut ja seuramme järjestää jälleen vuosittaisen syyskokouksensa treenien yhteydessä perjantaina 19.10.2018 klo 19.00 alkaen. Tervetuloa mukaan! Ohessa kokouskutsu liitteineen:

    Varsinainen syyskokous
    Aika: 19.10.2018 klo 19:00
    Paikka: Seinäjoen lukio, Kirkkokatu 16, 60100 Seinäjoki

    Kokouksessa käsitellään sääntöjen 12 § määräämät syyskokouksella kuuluvat asiat
    1. kokouksen avaus
    2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi
    ääntenlaskijaa
    3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
    6. vahvistetaan varsinaisten jäsenten liittymis- ja jäsenmaksun suuruus sekä kannattajajäsenten
    liittymis- ja kannattajajäsenmaksun suuruus
    7. valitaan hallitus 8 §:n mukaan
    8. valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi
    tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa tarkastamaan kuluvan tilikauden tilejä
    9. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.


    Liitteet
    1. Toimintasuunnitelmaehdotus
    https://drive.google.com/open?id=1fD6y1aflOuF0gLMe3wbIGTIrZ8viPIer

    2. Talousarvio

    Tervetuloa
    Sei Shin Ken Kai ry:n hallituksen puolesta.
    Pj Joni Vuorenmaa

Scroll Up