Kategoria: Tapahtumat

  • Kuinka usein treeneissä pitää käydä?

    Kuinka usein treeneissä pitää käydä?

    Treeneissä esitettiin kysymys, kuinka usein harjoituksissa tulisi käydä. Tähän on yksinkertainen vastaus: niihin, mihin pääsee. Käytännössä on suunniteltu niin, että kerran viikossa käymällä pystyy omaksumaan asioita tarvittavalla tahdilla, että sitten marras-joulukuussa on valmis graduoimaan 6. kyun Kendoliiton graduointiohjeiden mukaan. Toki, kaksi kertaa viikossa pääsee omaksumaan asioita vielä enemmän ja nopeampaan tahtiin. Meidän seurassa on kaudella 2025-2026 oletus, että tiistain ja torstain harjoitusten 1. tunti on suunnattu ohjaukseltaan ensisijaisesti uusille (ja kokeneille!) harrastajille perusteiden harjoittamiseen – jalkatyöhön, subureihin, parityöskentelyn periaatteisiin. Toinen tunti on selkeästi soveltavampaa, joten jahka perusteet kunnossa, ovat harjoittelijat tervetulleita myös toiselle tunnille.

    Sunnuntaivuoro on vapaavuoro – jos haluaa täydentää harjoitteluaan, niin on tervetullut osallistumaan sunnuntainakin! Ensimmäinen puoli tuntia harjoitellaan kendo kataa, jälkimmäinen tunti sitten bogun kanssa.

    Ensi tiistaina 26.8. seuramme pitää kendo- ja iaidonäytöksen alkaen klo 18.30 – ovet aukeaa tavallisesti klo 18.00, mutta varsinaisia peruskurssin harjoituksia meillä ei tiistaina ole. Tule mukaan tutustumaan japanilaiseen miekkailuun, ota kaverisikin mukaan! Meidän laji sopii monen ikäiselle ja myös monen kuntoiselle – kendokunto kehittyy lähinnä kendossa, ja pistää tasaiselle viivalle monenlaiset ihmiset oli urheilullista taustaa tai ei. Samaten lajissa on kiinnostavaa, että hyvin erikokoiset ja -ikäiset ihmiset voivat harjoitella yhdessä – kuvassa näkyvä shinai eli bambumiekka tasaa nätisti. Lisäksi vaikka meidän seurassa partaiset äijät ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus, niin laji sopii nuorille että vanhoille sukupuolesta riippumatta.

  • Kevätkokous 13.6.2025 klo 19:00-20:00

    Kevätkokous 13.6.2025 klo 19:00-20:00

    Moi, kevätkokous 2025 etänä Google-meetissä, linkki toimitettu sähköpostiin ja WA-ryhmään Kevätkokous 13.6.2025 klo 19:00-20:00

    Asialistalla:

    1. kokouksen avaus
    2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
    5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto
    6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
    7. muut asiat 
    8. kokouksen päätös

  • EKC2025.nl – Kendon EM-kisat Leiden, Alankomaat 30.5.-1.6.2025

    EKC2025.nl – Kendon EM-kisat Leiden, Alankomaat 30.5.-1.6.2025

    Kisat alkaa ihan kohta, ganbatte Team Finrandoo! Lyhty artikkeli, jossa koostettuna olennaiset linkit. Kaikki tieto kisoihin löytyy tapahtuman kotisivuilta:

    https://www.ekc2025.nl

    Aikataulun mukaan perjantaina on junioreiden ja naisten joukkuekilpailut, lauantaina junioreiden yksilöt sekä miesten joukkuekisa, sunnuntaille jää sitten naisten ja miesten yksilökisat. Ottelukaaviot löytyy samasta paikkaa, esim. Suomen naiset pelaavat kentällä B poolissa 4. Ottelujärjestykset jne selviävät kisojen säännöistä EKF:n sivuilta. Tuossa Suomen poolissa 1. matsi on Etelä-Afrikka (punainen tasuki) – Sveitsi, 2. matsi Etelä-Afrikka-Suomi ja 3. matsi Sveitsi (pun) – Suomi. Joukkuekisoissa poolista jatkoon menee kaksi joukkuetta, kun taas yksilöissä vain yksi pelaaja jatkaa alkulohkosta.

    Kisat järjestetään Leiden – Alankomaat, mutta hätä ei ole tämännäköinen, meinaan kisat striimataan! Pääset valkkaamaan kentän täältä https://ekc2025.nl/shiajo-live-streams/ ja tietty kantsii tilata Kendo Live Streaming -Youtube-kanava, jotta pysyt kärryillä, mitä tapahtuu.

    Fediverse -reaktiot