_MG_7762

Saimme jo kolmatta kertaa Uematsu-sensein vieraaksemme Seinäjoelle. Tämän vuoden leirin opetus keskittyi shiaihin eli ottelemiseen. Leirin mottona oli “Get Ippon!”. Saimme myös Kari Ruuhilahden Porin kendoseura Dai Kuma Ken Kai ry:stä mukaan perjantaiksi ja lauantaiksi, lisäksi mukana menossa Toni Niemelä Helsingistä ja Teemu Kivekäs Lappeenrannasta.

Uematsu-sensei jatkoi samoilla linjoilla kuin aiempina vuosina. Leirin pääasiallinen tavoite oli saada ipponin arvoinen men tehtyä. Verrattuna aiempiin vuosiin tänä vuonna tahti oli tiiviimpi kuin aiemmin ja toistoja tuli kohtuullisesti – omissa treeneissä pitää lisätä toistokertoja ja jokainen voisi alkaa kotonaan tehdä subureita ja jalkatyötä, jotta kehitystä tapahtuisi.

Sensei painotti opetuksessaan, että jos men-lyönnissä on ongelmia, ei pysty tekemään wazaa tai vastatekniikoita. Leirillä keskityttiin shikake-wazaan (hyökkäystekniikoihin), jotka kaikki rakennettiin menin pohjalta. Men rakennetaan reihosta lähtien, hyvä kamae, keskusta haltuun ja Get Ippon! -asenne mukana.

Leirillä edettiin perinteistä reittiä kamaen kautta liikkumiseen, subureihin, kirikaeshiin, peruslyönteihin ja sovellettuun tekniikkaan. Viikonlopun aikana saatiin koko porukan tekeminen rysäytettyä eteenpäin pari pykälää, joten tästä on hyvä jatkaa!

Muutamia tärppejä harjoitteista, joita viikonloppuna harjoiteltiin. Men-lyöntiä harjoiteltiin aluksi läheltä, nakayujit miltei ristissä. Harjoituksen tarkoituksena oli saada kkti kuntoon. Tästä edettiin issoku itto no maaihin ja lopulta toma -etäisyydelle. Tämä toistui myös kun harjoiteltiin kotea. Suoritusten pitää olla puhtaita ja voimaikkaita, juuri sellaisia, että ne on helppo liputtaa pisteeksi.

Aluksi liikkeet olivat isoja, mutta soveltavampia harjoitteita kohden lyönnit pienenivät. Huom! Vaikka tekee pienen menin, tulee osuman silti olla yhtä laadukas kuin isossa!

Tulevina viikkoina käydään treenien antia läpi ja tehdään yhdessä pysyvä parannus tekemisen tasoon!

Sunnuntain shiaissa pelattiin kolmella joukkueella kaksi kierrosta otteluja. Voittajaksi selviytyi joukkue 1 eli Jouni Haapamäki, Joel Salmela (TRE) ja Tuomas Siuruainen. Fighting spirit-palkinnot nappasi Nenna Pispa ja Tuomas Koskinen. Uusia vyöarvoja suoritettiin neljä, Jouni Haapamäki ja Tuomas Koskinen 5. kyu, Juho Luoma-aho 4. kyu ja Jemina Huhtamaa 3. kyu.

Iso kiitos kinkereihin osallistuneille! Muistakaahan vierailla muissa seuroissa ja leireillä, ja tulkaa uudestaan lakeudelle joulukuussa 11.-13., jolloin Sei Shin Ken Kai ry pitää seuraavan leirinsä!